Puheharjoituksia

Tunnin aiheena oli puheharjoitukset.

Meidän tuli koota itsestämme perustietoja. Esimerkiksi nimi, ikä, asuinpaikka, opinnot ja työ. Lisäksi kerroin hieman harrastuksistani. Tehtävässä kohderyhmänämme olivat samanikäiset, lapset ja vanhukset. Tarkoitus oli tarkastella sitä, kuinka oma puhe muuttuu riippuen kohderyhmästä. Tein muutamia huomioita:

Samanikäiset:

• Asentoni oli rento. En seissyt virallisesti ryhdissä. Hieman liikkumista sivulta toiselle.
• Aloitus kepeällä tervehdyksellä: "Moikka!" "Morjesta!" 
• En aukaissut tai selittänyt vaikeampia sanoja. Luotin siihen, että samanikäiset osaavat hahmottaa Kuopion sijainnin tai sen, mitä on viittomakieli.
• Uskoin olevan riittävää ilmaus 'käydä keikoilla' Samanikäiset käyvät paljon katsomassa live-konsertteja. Slangisana 'keikka'
• Ääni oli tyylilleni ominainen. Välillä oli kuultavissa ilo ja tietynlainen innostus esimerkiksi viittomakieltä kohtaan.
• Käytin luonnollisesti savon murretta (kolome, myö ja työ)

Lapset:

• Asentoni oli rento. Kuvittelin lasten olevan omien pulpettiensa äärellä. Saatoin välillä hieman kumartua. 
• Tervehdys oli iloinen kuin lastenohjelmissa: "Heippa!"
• Käytin käsiäni ilmaisemaan viittomakieltä. Ilmaisin myös käsilläni sen, missä Kuopio sijaitsee.
• Ääneni oli iloinen. Kysymyksissä ja ihmettelyissäni ääneni muuttui kysyväksi. Esimerkki: "Mitä on viittomakieli?"
• Tein poisjättöjä. En kertonut opiskeluistani ja työstäni niin tarkasti kuin muille. Lidlin sijasta kerroin olevani vain kaupassa töissä. Kaupassa, jossa käydään ruokaostoksilla. Kerroin asioista niin, että niitä on lasten mukavampi kuunnella sekä helpompi ymmärtää.
• Avasin vaikeat sanat. Esimerkiksi kerroin viittomakielen olevan puheentuottamista käsin.

Vanhukset:

• Asentoni oli ryhdikäs. 
• Aloitin kohteliaalla ja virallisemmalla tervehdyksellä: "Hyvää päivää!"
• Äänessäni ei ollut vaihteluita. Puheeni äänenvoimakkuus oli korkeampi. 
• Käytin puheessani murretta, mutta en korostanut sitä. 
• Keskityin kerronnassani opiskeluihini ja työhöni. 
• Päätin puheenvuoroni kiitokseen, vaikka en tiennyt tilanteen kontekstia.

Yllämainitun puheharjoituksen jälkeen luin satukirjasta kymmenen minuutin verran. Aiheena oli Topi -kanin syntymäpäivä.

• Puheeni oli eläytyvää. Koetin äänelläni ilmaista esimerkiksi jännittäviä tilanteita.
• Joissakin kohdissa tuntui vaikealta eläytyä, koska vasta repliikin jälkeen ilmaistiin puhujan tunnetila. Esimerkiksi: "Vai niin" huokaisi Topi- kani. En repliikkiä aloittaessani tiennyt, onko Topi- kani huolissaan vai vihainen. 
• Tuntui, että on itsekin mukana sadussa. Tarina tempaisi mukaansa.
• Kymmenen minuuttia rasittaa ääntä. On hyvä huolehtia riittävästä nesteytyksestä. 
• Puheen tauotus on tärkeää. Saduista usein näkee, milloin on hyvä pitää pieni tauko puheessa. On selkeät kappalejaot.